Leikkiselostus ja loru/laulu: Perusleikkitapaan kuuluu kiven kätkeminen, etsiminen ja roolien vaihtaminen. Esimerkki: Leikkijät istuvat penkillä. Lautamies asettuu paikoilleen. Arvuuttaja ottaa kouraansa pienen kiven, savinokareen tms. Arvuuttaja lukee lorua useita kertoa: Sotken savvee. kätken kivvee, teen tiiliä, paikkaan uunia. Arvaa lautamies, kellä kulla kivi on? Lorun tahdissa hän kulkee pitkin riviä ja käyttää kättään jokaisen piilopaikassa. Pojilla on piilopaikkana polvilla hattu, tytöillä hameenhelman laskos. Lorutessaan arvuuttaja pudottaa salaa kiven jojonkun hattuun tai syliin niin, ettei lautamies huomaa. Loruamisen loputtua lautamiehen on arvattava kenellä kivi on. Jos lautamies arvaa, hän pääsee arvuuttajaksi. Se, jolta kivi löytyy, pääsee lautamieheksi. Arvuuttaja pääsee istumaan penkille. (VI1 2420) - Joskus lorussa kiven asemesta mainitaan sormus tms. Leikkitavat varioivat, esim. voi olla sokkoleikki (XII1 2196). Loru muuntelee esimerkiksi: Lisäsäkein perustellaan miksi uunia paikataan: Härän häiks, kuren kuiks, mahon lehmän makkaroiks. Harhautetaan lautamiestä: Ei ole omassa kourassa, eikä pikku kissan kaukalossa/muitten helmassa/takaisessa kantapäässä tms. Myös hukkaamiskieltoja: Pidä visuu, ettei putoo risuu / Älä hukkaa, pistä punaseen sukkaan tms. Sekä arvaajaa kiitetään oikeasta arvauksesta: Paha härkä häikses! ja moititaan väärästä: Hyvä härkä häikses! Perusleikki voi jatkua 1) parinvalinta- tai 2) kosintateemalla. Leikkiselostuksista ei aina selviä keitä roolien haltijat ja puhujat ovat. Kaksi tekstiä sisältää molemmat (X1 1688 ja XIV 2058) 1) Parinvalinta. Morsian-/sulhasehdokkaalle/ehdokkaille annetaan salanimi/nimet (esim. Nauris vai peruna/korppi vai varis/kultakello vai hopeakello? Kysytään: Kumman ennen otat? Näin määrätään parit. Tyyppi lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla. X1 1687, X1 1688, 1701, XII1, 2183, 2186, 2188, 2192, 2200, XIV 2057) 2) Kosinta. Tuvasta menee ulos esim. lautamies ja/tai savensotkija ja/tai kivenkätkijä. He palaavat tupaan ja heiltä kysytään, mistä he tulevat. Seuraa vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on selvittää onnistuiko kosiminen, millainen sulhanen/morsian saatiin, mistä ja millaisesta paikasta hän on kotoisin tms. Esimerkkejä erilaisista kysymyksistä ja vastauksista: - Mistä miehet tulevat?- Arvatkaa, mistä päin tulloo. - Kosista Koivuniemestä. - Saatiinko? - Saatiin santust, tuotiin tuntust. Hyväkii liinaharja, lippas korva, kun hyppää niin helähtää, kun karkaa, niin kalahtaa, kun seisoo niin seinä läikkyy. - Mihin päin katu juoksoo? - Tuonne, tuonne ja tuonne perä lankii (VI2 7075). - Tehtiinkö telttapuut? - Tehtiin. - Miten korkeat? - (Ulkoa tulijat näyttävät jonkun määräämänsä tytön/pojan korkeuden) (VI2 7076), Saatiinko suorapuita? - Ei suinkaan niitä halla pannu, eikä pakkanen palellu, eikä ruoste ruopotellu. (XIII3 7406) - Kuuluuko hevosen hirnuminen, kuuluuko lehmän ammuminen, kuinka monella hevosella kirkkoon ajetaan, Kuinka monta lehmää läävässä ammuu, kuinka monta sikaa pahnassa röhkii? (XIII3 7390)

Poems (203)

SKVR I3 1973. 1911 Viena — Vuokkiniemi Paulaharju, Samuli ja Jenny
SKVR VI1 2397. 1915 Etelä-Savo — Luumäki Järvi, Hanna
SKVR VI1 2398. 1888 Etelä-Savo — Lemi Kouvo, Henrik
SKVR VI1 2399. 1891 Etelä-Savo — Lemi Kouvo, Henrik
SKVR VI1 2400. 1889 Etelä-Savo — Lappee Kemppi, A.
SKVR VI1 2401. 1849 Etelä-Savo — Savitaipale Europaeus, Charlotte
SKVR VI1 2402. 1913 Etelä-Savo — Mäntyharju Kantele, Toini
SKVR VI1 2403. 1913 Etelä-Savo — Mäntyharju Kantele, Toini
SKVR VI1 2404. 1933 Etelä-Savo — Puumala Luukkonen, Kerttu
SKVR VI1 2405. 1933 Etelä-Savo — Puumala Luukkonen, Kerttu
SKVR VI1 2406. 1926 Etelä-Savo — Sääminki Hämeenlinnan alakansakouluseminaari
SKVR VI1 2407. 1933 Etelä-Savo — Savonlinna Hämeenlinnan alakansakouluseminaari
SKVR VI1 2408. 1891 Etelä-Savo — Kerimäki Sirén, Signe
SKVR VI1 2409. 1926 Etelä-Savo — Juva Hämeenlinnan alakansakouluseminaari
SKVR VI1 2410. 1928 Etelä-Savo — Virtasalmi Okkola, T. E.
SKVR VI1 2411. 1928 Etelä-Savo — Virtasalmi Okkola, T. E.
SKVR VI1 2412. 1889 Etelä-Savo — Joroinen Brask, G. F.
SKVR VI1 2413. 1933 Etelä-Savo — Pieksämäki Kohvakka, Toini
SKVR VI1 2414. 1927 Pohjois-Savo — Suonenjoki Helsingin tyttökoululaisia
SKVR VI1 2415. 1926 Pohjois-Savo — Suonenjoki Okkola, T. E.
SKVR VI1 2416. 1928 Pohjois-Savo — Suonenjoki Okkola, T. E.
SKVR VI1 2417. 1928 Pohjois-Savo — Suonenjoki Okkola, T. E.
SKVR VI1 2418. 1912 Pohjois-Savo — Kuopio mlk Lönnbohm, O. A. F.
SKVR VI1 2419. 1926 Pohjois-Savo — Juankoski Enäjärvi-Haavio, Elsa
SKVR VI1 2420. 1903 Pohjois-Savo — Pielavesi Nousiainen, V.
SKVR VI1 2421. 1926 Pohjois-Savo — Siilinjärvi Heikkinen, Edith
SKVR VI1 2422. 1930 Pohjois-Savo — Nilsiä Palonurmen kansakoulun oppilaat
SKVR VI1 2423. 1930 Pohjois-Savo — Nilsiä Palonurmen kansakoulun oppilaat
SKVR VI1 2424. 1930 Pohjois-Savo — Nilsiä Palonurmen kansakoulun oppilaat
SKVR VI1 2425. 1930 Pohjois-Savo — Nilsiä Palonurmen kansakoulun oppilaat
SKVR VI1 2426. 1930 Pohjois-Savo — Nilsiä Palonurmen kansakoulun oppilaat
SKVR VI1 2427. 1928 Pohjois-Savo — Varpaisjärvi Varpaisjärven kunnan Lukkarilan kansakoulu
SKVR VI2 7075. 1890 Etelä-Savo — Luumäki Alava, Vihtori
SKVR VI2 7076. 1935 Etelä-Savo — Sulkava Leppänen, August
SKVR VI2 7077. 1934 Etelä-Savo — Ristiina Kohvakka, Toini
SKVR VI2 7078. 1934 Etelä-Savo — Pieksämäki Kohvakka, Toini
SKVR VI2 7079. 1934 Pohjois-Savo — Vieremä Rönkä, Hilda
SKVR VII3 4290. 1885 Pohjois-Karjala — Kaavi Krohn, Kaarle
SKVR VIII 3988. 1912 Varsinais-Suomi — Uskela Kallio, V. J.
SKVR VIII 3989. 1913 Varsinais-Suomi — Muurla Saariluoma, Vilho
SKVR VIII 3990. 1912 Varsinais-Suomi — Pöytyä Vihervaara, Eemeli
SKVR VIII 3991. 1913 Varsinais-Suomi — Pöytyä Vihervaara, Eemeli
SKVR VIII 3992. 1928 Varsinais-Suomi — Pyhämaa Seppänen, Iina
SKVR VIII 5013. 1913 Varsinais-Suomi — Halikko Halikon Toijalan kansakoulu
SKVR VIII 5014. 1903 Varsinais-Suomi — Taivassalo Saario, Jalmari
SKVR IX1 2847. 1913 Häme — Tammela Vihervaara, Eemeli
SKVR IX1 2848. 1913 Häme — Tammela Vihervaara, Eemeli
SKVR IX1 2849. 1913 Häme — Hattula Salo, Aukusti
SKVR IX1 2850. 1913 Häme — Hattula Salo, Aukusti
SKVR IX1 2851. 1913 Häme — Hattula Salo, Aukusti
SKVR IX1 2852. 1913 Häme — Hauho Salo, Aukusti
SKVR IX1 2853. 1913 Häme — Luopioinen Regnell, Hanna
SKVR IX1 2854. 1913 Häme — Asikkala Vanamo, Hilma
SKVR IX1 2855. 1913 Häme — Sysmä Vanamo, Hilma
SKVR IX2 378. 1913 Keski-Suomi — Petäjävesi Koskenjaakko, Anshelm
SKVR IX2 380. 1913 Keski-Suomi — Uurainen Koskenjaakko, Anshelm
SKVR IX2 381. 1913 Keski-Suomi — Saarijärvi Koskenjaakko, Anshelm
SKVR IX2 382. 1913 Keski-Suomi — Saarijärvi Koskenjaakko, Anshelm
SKVR IX2 383. 1896 Keski-Suomi — Vesanto Fri, Iivari
SKVR X1 1685. 1912 Satakunta — Eurajoki Hänninen, Laina
SKVR X1 1686. 1914 Satakunta — Luvia Salo, Aukusti
SKVR X1 1687. 1927 Satakunta — Noormarkku Mäkinen, Elma
SKVR X1 1688. 1927 Satakunta — Noormarkku Laine, Ilma
SKVR X1 1689. 1885 Satakunta — Loimaa Tamminen, Emanuel
SKVR X1 1690. 1885 Satakunta — Loimaa Tamminen, Emanuel
SKVR X1 1691. 1885 Satakunta — Loimaa Tamminen, Emanuel
SKVR X1 1692. 1911 Satakunta — Alastaro Vihervaara, Eemeli
SKVR X1 1693. 1911 Satakunta — Alastaro Vihervaara, Eemeli
SKVR X1 1694. 1910 Satakunta — Punkalaidun Moisio, Hilja
SKVR X1 1695. 1903 Satakunta — Harjavalta Ruusunen, Nikolaus
SKVR X1 1696. 1890 Satakunta — Kokemäki Sallgén, H. J.
SKVR X1 1697. 1903 Satakunta — Tyrvää Kullaa, E.
SKVR X1 1698. 1924 Satakunta — Honkajoki Hirsikoski, Anna
SKVR X1 1699. 1924 Satakunta — Honkajoki Hirsikoski, Anna
SKVR X1 1700. 1911 Satakunta — Ikaalinen Reinholm, H. A.
SKVR X1 1701. 1888 Satakunta — Kangasala Lilius, Lilli
SKVR XII1 2166. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Reisjärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2167. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Nivala Okkola, T. E.
SKVR XII1 2168. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Nivala Okkola, T. E.
SKVR XII1 2169. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Ylivieska Okkola, T. E.
SKVR XII1 2170. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Ylivieska Okkola, T. E.
SKVR XII1 2171. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haapavesi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2172. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Pyhäntä Okkola, T. E.
SKVR XII1 2173. 1926 Kainuu — Kajaani Okkola, T. E.
SKVR XII1 2174. 1915 Pohjois-Pohjanmaa — Kalajoki Mäkelä, Matti
SKVR XII1 2175. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Kalajoki Okkola, T. E.
SKVR XII1 2176. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Merijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2177. 1891 Pohjois-Pohjanmaa — Pyhäjoki Rautell, E. F.
SKVR XII1 2178. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Pyhäjoki Okkola, T. E.
SKVR XII1 2179. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2180. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2181. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2182. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2183. 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2184. OIKEA 1928 Pohjois-Pohjanmaa — Saloinen Okkola, T. E.
SKVR XII1 2185. 1891 Pohjois-Pohjanmaa — Vihanti Rautell, E. F.
SKVR XII1 2186. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Vihanti Okkola, T. E.
SKVR XII1 2187. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Paavola Okkola, T. E.
SKVR XII1 2188. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Paavola Okkola, T. E.
SKVR XII1 2189. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Paavola Okkola, T. E.
SKVR XII1 2190. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Paavola Okkola, T. E.
SKVR XII1 2191. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Paavola Okkola, T. E.
SKVR XII1 2192. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Pattijoki Okkola, T. E.
SKVR XII1 2193. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Temmes Okkola, T. E.
SKVR XII1 2194. 1926 Kainuu — Säräisniemi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2195. 1926 Kainuu — Paltamo Okkola, T. E.
SKVR XII1 2196. 1928 Kainuu — Ristijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2197. 1928 Kainuu — Ristijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2198. 1928 Kainuu — Ristijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2199. 1928 Kainuu — Ristijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2200. 1928 Kainuu — Ristijärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2201. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Lumijoki Okkola, T. E.
SKVR XII1 2202. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Tyrnävä Okkola, T. E.
SKVR XII1 2203. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Utajärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2204. 1931 Pohjois-Pohjanmaa — Utajärvi Kemilä, J.
SKVR XII1 2205. 1926 Kainuu — Puolanka Okkola, T. E.
SKVR XII1 2206. 1916 Kainuu — Hyrynsalmi Paulaharju, Samuli ja Jenny
SKVR XII1 2207. 1928 Kainuu — Suomussalmi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2208. 1914 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Paulaharju, Samuli ja Jenny
SKVR XII1 2209. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Okkola, T. E.
SKVR XII1 2210. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Okkola, T. E.
SKVR XII1 2211. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Okkola, T. E.
SKVR XII1 2212. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Okkola, T. E.
SKVR XII1 2213. 1930 Pohjois-Pohjanmaa — Hailuoto Virkkunen, Aili
SKVR XII1 2214. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Oulunsalo Okkola, T. E.
SKVR XII1 2215. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Oulunsalo Okkola, T. E.
SKVR XII1 2216. 1925 Pohjois-Pohjanmaa — Kiiminki Okkola, T. E.
SKVR XII1 2217. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2218. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2219. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2220. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2221. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2222. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2223. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2224. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2225. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Haukipudas Okkola, T. E.
SKVR XII1 2226. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2227. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2228. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Kuivaniemi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2229. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Yli-Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2230. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Yli-Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2231. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Yli-Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2232. 1926 Pohjois-Pohjanmaa — Yli-Ii Okkola, T. E.
SKVR XII1 2233. 1926 Kainuu — Pudasjärvi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2234. 1915 Peräpohjola — Alatornio Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2235. 1915 Peräpohjola — Alatornio Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2236. 1926 Peräpohjola — Alatornio Okkola, T. E.
SKVR XII1 2237. 1926 Peräpohjola — Alatornio Okkola, T. E.
SKVR XII1 2238. 1926 Peräpohjola — Alatornio Okkola, T. E.
SKVR XII1 2239. 1915 Peräpohjola — Karunki Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2240. 1915 Peräpohjola — Kemi Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2241. 1920 Peräpohjola — Kemi Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2242. 1926 Peräpohjola — Kemi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2243. 1915 Peräpohjola — Turtola Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII1 2244. 1926 Peräpohjola — Ylitornio Okkola, T. E.
SKVR XII1 2245. 1926 Peräpohjola — Rovaniemi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2246. 1926 Peräpohjola — Pelkosenniemi Okkola, T. E.
SKVR XII1 2247. 1928 Peräpohjola — Muonio Okkola, T. E.
SKVR XII1 2248. 1915 Peräpohjola — Kittilä Perä-Pohjolan ja Lapin Kotiseutuyhdistys
SKVR XII2 8297. 1915 Pohjois-Pohjanmaa — Haapavesi Puolitaival, MIlja
SKVR XII2 8298. 1915 Pohjois-Pohjanmaa — Kalajoki Mäkelä, Matti
SKVR XIII3 7385. 1934 Etelä-Karjala — Metsäpirtti Laiho, Lauri
SKVR XIII3 7386. 1926 Etelä-Karjala — Rautu Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7387. 1935 Etelä-Karjala — Rautu Laiho, Lauri
SKVR XIII3 7388. 1936 Etelä-Karjala — Rautu Väänänen, Jorma
SKVR XIII3 7389. 1936 Etelä-Karjala — Rautu Väänänen, Jorma
SKVR XIII3 7390. 1926 Etelä-Karjala — Sakkola Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7391. 1926 Etelä-Karjala — Sakkola Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7392. 1926 Etelä-Karjala — Sakkola Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7393. 1926 Etelä-Karjala — Sakkola Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7394. 1934 Etelä-Karjala — Sakkola Haltsonen, Sulo
SKVR XIII3 7395. 1934 Etelä-Karjala — Sakkola Haltsonen, Sulo
SKVR XIII3 7396. 1932 Etelä-Karjala — Pyhäjärvi Vpl. Haltsonen, Sulo
SKVR XIII3 7397. 1926 Etelä-Karjala — Kivennapa Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7398. 1926 Etelä-Karjala — Kuolemajärvi Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7399. 1935 Etelä-Karjala — Koivisto Mannonen, Ulla
SKVR XIII3 7400. 1935 Etelä-Karjala — Koivisto Mannonen, Ulla
SKVR XIII3 7401. 1926 Etelä-Karjala — Jaakkima Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7402. 1926 Etelä-Karjala — Jaakkima Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7403. 1926 Etelä-Karjala — Jaakkima Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7404. 1926 Etelä-Karjala — Räisälä Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7405. 1926 Etelä-Karjala — Räisälä Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7406. 1926 Etelä-Karjala — Kurkijoki Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7407. 1926 Etelä-Karjala — Lumivaara Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7408. 1934 Etelä-Karjala — Vuoksenranta Haltsonen, Sulo
SKVR XIII3 7409. 1934 Etelä-Karjala — Vuoksenranta Laiho, Lauri
SKVR XIII3 7410. 1926 Etelä-Karjala — Antrea Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7411. 1926 Etelä-Karjala — Antrea Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7412. 1926 Etelä-Karjala — Nuijamaa Okkola, T. E.
SKVR XIII3 7413. 1890 Etelä-Karjala Alava, Vihtori
SKVR XIII3 7414. 1926 Etelä-Karjala — Viipuri mlk Okkola, T. E.
SKVR XIII4 12449. 1936 Etelä-Karjala — Rautu Pennanen, Olavi
SKVR XIII4 12450. 1936 Etelä-Karjala — Koivisto Mannonen, Ulla
SKVR XIV 2050. 1916 Uusimaa — Kymi Husu, Anni
SKVR XIV 2051. 1916 Uusimaa — Kymi Husu, Anni
SKVR XIV 2052. 1915 Uusimaa — Lapinjärvi Salminen, Tyyne
SKVR XIV 2053. 1915 Uusimaa — Myrskylä Salminen, Tyyne
SKVR XIV 2054. 1936 Uusimaa — Pukkila Heino, Arvo
SKVR XIV 2055. 1915 Uusimaa — Pukkila Salminen, Tyyne
SKVR XIV 2056. 1915 Uusimaa — Pukkila Salminen, Tyyne
SKVR XIV 2057. 1915 Uusimaa — Mäntsälä Louhe, Lempi
SKVR XIV 2058. 1915 Uusimaa — Mäntsälä Louhe, Lempi
*SKVR XIII2 4060. 1877 Etelä-Karjala — Kivennapa Borenius, A. A.