Ihmisen syntyä kuvaava aihelma esiintyy sekä itsenäisenä syntynä ja ihmisen aiheuttaman vamman loitsussa että tulen syntyyn assosioituneena (VII3). Ihmisen tai miehen syntyainekseksi nimetään maan multa tai tomu; nainen on puolestaan tehty miehen kylkiluusta (VI1, VII3). Mm. synnytysloitsuissa esiintyy hajanaisesti aihelmia, joissa kuvataan syntyvän lapsen sikiämistä ja kehitystä: lapsi sikiää verestä, tulee ruumiiksi ja saa sielun (VI2); raskaustila alkaa kun makeaa ja väkevää nestettä tai maitoa joutuu naisen "mahaan" ja "vittuun" (VI2, VII4). Raja- ja Pohjois-Karjalassa kertovaa runoa Luojan virsi on käytetty muutamassa synnytysloitsussa ihmisen syntykertomuksena: runo kertoo minä-muodossa Neitsyt Marian raskaaksi tulemisen ja synnytyksen. Tautiloitsuissa yleinen syntyaihelma Yhdeksän taudin synty esiintyy myös synnytysloitsuissa, joskin sen yhteys nimenomaan ko. lapsen syntyyn on kyseenalainen: aihelma voi kuvata myös synnytystä estävän haitan syntyä. Koska aihelma itsessään kuvaa myyttisen sikiämis- ja synnytystapahtuman, on se kuitenkin poimittu tähän ryhmään.

Poems (20)

SKVR I4 362. 1889 Aunus — Kiimaisjärvi Meriläinen, Heikki
SKVR VI2 4646. 1818 Pohjois-Savo — Kuopio Gottlund, K. A.
SKVR VI2 7184. 1934 Etelä-Savo — Heinävesi Mäkipalo, Tauno
SKVR VII4 loitsut 3013. 1847 Laatokan Karjala (Raja-Karjala) — Suistamo Sirelius, Z.
SKVR VII4 loitsut 3046. 1894 Pohjois-Karjala — Pälkjärvi Massinen, Paul
SKVR IX4 413. 1913 Keski-Suomi — Saarijärvi Koskenjaakko, Anshelm
SKVR XII2 5405. 1831 Kainuu — Sotkamo Aspelin, H. R.
SKVR XII2 5406. 1860 Kainuu Härkönen, A.
SKVR XII2 6202. 1700 Pohjois-Pohjanmaa Ganander, Christfrid
SKVR XII2 6228. 1882 Pohjois-Pohjanmaa Karjalainen, N.
*SKVR III3 4491. 1891 Länsi-Inkeri — Narvusi Alava, Vihtori
*SKVR III3 4494. 1900 Länsi-Inkeri — Narvusi Ruotsalainen, J. Fr.
*SKVR VI1 2981. 1892 Pohjois-Savo — Nilsiä Ollilainen, P.
*SKVR VI1 2982. 1819 Pohjois-Savo — Iisalmi Arwidsson, A. I.
*SKVR VI2 4654. 1892 Pohjois-Savo — Lapinlahti Hirvonen, J. V.
*SKVR VII3 loitsut 1388. 1885 Pohjois-Karjala — Kaavi Krohn, Kaarle
*SKVR VII3 loitsut 1389. 1885 Pohjois-Karjala — Kaavi Krohn, Kaarle
*SKVR VII4 loitsut 3048. 1865 Pohjois-Karjala — Tohmajärvi Laitinen, Henrik
*SKVR XII2 5407. 1909 Kainuu — Paltamo Merikallio, Lauri
*SKVR XII2 7437. 1885 Pohjois-Pohjanmaa — Piippola Krohn, Kaarle