| |
Merimies
|
|
|
|
2 |
000
|
|
|
|
3 |
Hän oli nuori uljas mies, mut meripoika vaan
|
|
|
|
4 |
ja luotu kerran kukaties merehen kuolemaan.
|
|
|
|
5 |
Vaan sitä ei hän surrutkaan, äin yhtä hilpeä,
|
|
|
|
6 |
hän valmis oli alkamaan taas uutta retkeä.
|
|
|
|
7 |
000
|
|
|
|
8 |
Vaan ensi kerran kolkolta tuo näytti tuntuvan,
|
|
|
|
9 |
kun täytyi jättää ihana lemmitty morsian.
|
|
|
|
10 |
Hän lähteissänsä lohdutti kuitenkin kultoaan,
|
|
|
|
11 |
mi itkein häntä seurasi ain jokirantahan.
|
|
|
|
12 |
000
|
|
|
|
13 |
Älä itke Selma, piankin sä minut taasen näät
|
|
|
|
14 |
ja tultuani takaisin vietämme hauskat häät.
|
|
|
|
15 |
Neitonen sanoi, sua en voi konsaan unhoittaa,
|
|
|
|
16 |
vaan uskollisna vartoen sua tahdon rakastaa.
|
|
|
|
17 |
000
|
|
|
|
18 |
Sen kuuli eräs aallotar mi istui rannalla
|
|
|
|
19 |
ja vannoi, tyttö etpä maar sä sitä poikaa saa.
|
|
|
|
20 |
Hän ompi merimies ja on siis meille kuuluva
|
|
|
|
21 |
ja kerran hänet, onneton, ryöstämme sinulta.
|
|
|
|
22 |
000
|
|
|
|
23 |
Ja kesäillan aurinko molemmat kuultuaan
|
|
|
|
24 |
nuo lupaukset, alkoi jo läntehen laskemaan.
|
|
|
|
25 |
Vaan vielä kerran kultasi pilveä taivaalla
|
|
|
|
26 |
ja säteillänsä suuteli joenkin rantoja.
|
|
|
|
27 |
000
|
|
|
|
28 |
Se sitten vihdoin verkalleen katosi kokonaan
|
|
|
|
29 |
ja sinitaivas tähtinnen yksinään valvoi vaan.
|
|
|
|
30 |
Siel ehkä joku tietäjä ois voinut lukea,
|
|
|
|
31 |
min verran ihmislempeä saattaisi uskoa.
|
|
|
|
32 |
000
|
|
|
|
33 |
Kun kolme vuotta ehtinut jo oli ummelleen,
|
|
|
|
34 |
taas tyttö oli päättänyt kihloihin mennäkseen.
|
|
|
|
35 |
Entinen sulho unhoksiin jäi toisen edestä
|
|
|
|
36 |
ja häitä heti vietettiin jo ensi syksynä.
|
|
|
|
37 |
000
|
|
|
|
38 |
Ja siellä sitte tanssittiin kun hyppynuotti soi
|
|
|
|
39 |
ja maljojakin maisteltiin mi huvitusta toi.
|
|
|
|
40 |
Ulkona kutsumattomat, tuo joukko kuokkijain,
|
|
|
|
41 |
ne morsianta huusivat, pyytäen nähdä vain.
|
|
|
|
42 |
000
|
|
|
|
43 |
Siel eräs herra huomattiin myös muiden joukossa,
|
|
|
|
44 |
mi näytti vaatteistansakin niin ulkolaiselta.
|
|
|
|
45 |
Suloista Suomen kieltäpä kuitenkin osasi,
|
|
|
|
46 |
tuon morsiamen nimeä kun muilta kyseli.
|
|
|
|
47 |
000
|
|
|
|
48 |
Ja nimen kuultuansa sen hän heti poistui pois,
|
|
|
|
49 |
vaan silmissänsä kyyneleen kirkkahan nähnyt ois.
|
|
|
|
50 |
Sen syksyn tuulonenko sai kenties aikahan.
|
|
|
|
51 |
Ei, sanasen hän kuuli vain mi - mursi maailman.
|
|
|
|
52 |
000
|
|
|
|
53 |
Ja uhkamiellä uudestaan hän ulos purjehti,
|
|
|
|
54 |
ei enään merimiesnä vaan hän oli kapteeni.
|
|
|
|
55 |
Vaan vihdoin meren neitonen myös muisti valansa
|
|
|
|
56 |
ja alkoi sitä aatellen nyt häntä seurata.
|
|
|
|
57 |
000
|
|
|
|
58 |
Vaan laiva liiti laineilla kuin haaksi henkien
|
|
|
|
59 |
ja miehet työtään kannella tekivät laulaen.
|
|
|
|
60 |
Kapteeni vaiti katseli kun aallot tanssivat,
|
|
|
|
61 |
hän sinne kaikki hautasi entiset unelmat.
|
|
|
|
62 |
000
|
|
|
|
63 |
Eräänä yönä taukosi tuo laulu miestenkin,
|
|
|
|
64 |
kun myrsky laivan saavutti selällä Atlannin.
|
|
|
|
65 |
Vakaana seisoi kapteeni kuitenkin paikallaan,
|
|
|
|
66 |
voi nähdä että kelpasi hän laivaa johtamaan.
|
|
|
|
67 |
000
|
|
|
|
68 |
Kun laiva vihdoin hylkynä tuulessa ailahtaa,
|
|
|
|
69 |
niin siinä vielä yksinään hän odotella saa.
|
|
|
|
70 |
Vaan vihdoin viimein hällekin kuoleman myrsky toi.
|
|
|
|
71 |
ja aallot aavan Atlannin hänelle haudan soi.
|
|
|
| |
|