| | Kotonani, kun syksyn pimeällä säästettiin lamppuöljyä istuttiin usein iltaa pystyvalkean valossa hämärähyssyllä. Ei siinä nähnyt kunnolla lukea, eikä tehdä käsitöitä, niinpä lystiksemme ja ajankuluksi kyselimme toisiltamme arvoituksia. Usein oli naapuristakin nuoria mukana. Minua vanhemmat veljeni olivat nokkelia keksimään ja muistamaan arvoituksia. Hepä aina kaksin esittelivätkin arvoituksia minulle ja naapurien tytöille. Joskus vanha isänikin intoutui leikkiin mukaan ja kysyi veljiltä jonkun kiperän arvoituksen. Vahinko vaan, etten jaksa niistä monta muistaa. On kulunut vuosikymmeniä arvoituksia aattelematta. Enimmät muistiin jääneet ovat maammekirjasta opittuja. Siitä kun niitä koulussa päähän ahdettiin. |
|
| | Leikki oli, ainakin meistä pienimmistä erittäin hauskaa. Eikä lapsien korvilta kaihdettu rivona pidettyjä arvoituksiakaan. Jos ken ei osannut vastata viiteen arvoitukseen, hänet kuskattiin pilkkalorun matkassa Pilkkalaan. Annettiin lusikka reeksi ja hiiri hevoseksi. Päälle puettiin onnettomalle paperiset vaatteet ja lasiset kengät sonnustettiin jalkaan ja päähänsä sai hän voista muovatun lakin. |
|
|
|
3 |
Hiiri juosta hipsutteli,
|
|
|
|
4 |
matka joutui, tie lyheni.
|
|
| | Mutta annappa olla, kun päivä korkeni, aurinko sulatti sen voisen lakin, ja matkalaisen silmät sokaistuivat, kun suolainen voisula vuoti pitkin naamaa. Paahdetta seurasi rankka sade, ja liotti ne paperivaatteet niin, että ne tippuivat yltä pois. Kaiken kukkuraksi karkasi hiiri hevonen metsään ja tyhmeliinin oli noustava lusikkareestään kiviselle tielle kävelemään. Siinä särkyivät ne lasiset kengät, ja onneton matkamies sai jalkansa syviä haavoja täyteen. |
|
| | Lopulta iät ja ajat harhailtuaan sokea, alaston ja rampa tiedonhakia kuuli kuinka |
|
|
|
7 |
"Pilkkalan portit paukku
|
|
|
|
8 |
ja pahat koirat haukku".
|
|
| | Pilkkalassa otettiin vieras vastaan kestityksellä. Pöydässä oli tuohkosessa ihmskenaa ja oluena haarikassa hevosen kusta. Vasta kestin jälkeen asiaa kysyttiin ja apu annettiin. |
|
| | Mutta niin kovan takana oli Pilkkalan tieto, että jokainen yritti parhaansa, ettei olisi moiselle matkalle joutunut. |
|
| | En ole kuullut arvoituksia tänä, enkä monena muuna menneenä vuonna. Siihen aikaan, kun lapset kävivät koulua, niitä vielä joskus muistelimme. Nuorin lapsista esitti sitten koulun arvuutustilaisuudessa yhden harvoista isäni perua muistamistani arvoituksista: |
|
|
|
12 |
"Karhu mörisee kahden kallion raossa?"
|
|
| | - Kukaan ei tiennyt oikeata vastausta ja opettaja kehoitti arvoituksen kysyjää itse vastaamaan. Kaikessa viattomuudessaan tämä laukaisi: |
|
|
|
14 |
"Se on piaru."
|
|
| | - Toiset lapset nauramaan, että luokkahuone tärisi, mutta arvuuttajan opettaja kuskasi nurkkaan häpeämään. |
|
| | Ehkäpä juuri tällainen ymmärtämätön suhtautuminen kansanomaisiin arvoituksiin onkin kuolettanut niiden harrastuksen. Hauskuus puuttuu leikistä, jos kysellään vain kovin kesyjä ja siivoja arvoituksia. |
|
| | Nykyaikana on niin monenlaista hauskuutta ja ajanvietettä tarjolla, on radio, televisio, suunnaton määrä kirjallisuutta kaikkien vapaasti käytettävänä. Ihmekkö, jos harrastus vanhoihin leikkeihin, kuten arvuuttamiseen on kuollut melkein tyystin. |
|
|
| |
|