JR 30283

j30283
Pohjois-Pohjanmaa — Ii
Kuninkaanniemi, Aino
1962

Metadata

COL: Aino Kuninkaanniemi
ID: 30283
INF_CTX: Jaakko Kuninkaanniemi, entinen työnjohtaja, s. 1891 /?/.
INF_NAME: Jaakko Kuninkaanniemi
LOC_AREA: l
LOC_PAR: Ii,
LOC_VIL: Etelä-Ii.
SGN: KT 315:10.
TMP: 1962.

Kaarlo ja Elina
     2  Oi miksi rauhatoinna
     3  on aina sydämeni
     4  ja miksi aaltoileepi
     5  niin raskaasti rintani.
     6  000
     7  On mulla oma kulta
     8  joka mua rakastaa
     9  vaan ääni mulle kaikuu
     10  etten minä häntä saa.
     11  000
     12  Hän rikas on, mä köyhä
     13  ja siinä juuri on se juopa
     14  joka meidät eroittaa kohtalon
     15  000
     16  Vaik' vannoneet me oomme,
     17  että vaikka kuolemaan me käymme
     18  mutta emme eroa toisistaan.
     19  000
     20  Oi Elina sä ruusu olet
     21  kaikkein kaunehin,
     22  mul taivahainen onni
     23  jos oisit omani,
     24  000
     25  Näin huokaeli Kaarlo
     26  se oli sunnuntai
     27  oli väki kirkkoon mennyt
     28  hän yksin olla sai.
     29  000
     30  Penkillä tuvan istui
     31  pää kätten varassa
     32  eloaan toivotonta
     33  synkkänä miettien.
     34  000
     35  Tuolla vinttikamarissa
     36  hänen armas Elina
     37  murheitten murtamana
     38  siellä viruupi sairaana.
     39  000
     40  Ei tohdi Kaarlo mennä,
     41  ei edes katsomaan
     42  armasta Elinaansa
     43  murheessa lohduttaan.
     44  000
     45  Elinän isä julma ja oli ja ankara
     46  pyyntöihin tyttärensä
     47  vastaa vaan vihalla.
     48  000
     49  En rengille sua anna
     50  se häpeän mun ois,
     51  vaik' surussa ja kuolemassa
     52  sun täällä olla voi.
     53  000
     54  Elina sydämestään
     55  rakasti Kaarloa
     56  siksipä isän kovuus
     57  oli hänelle ankara,
     58  000
     59  Että suruissansa vaipui
     60  hän tautivuoteelle,
     61  vaan kohtalonsa kaiken
     62  hän jätti Luojalle.
     63  000
     64  Kirkosta väki saapui
     65  nyt kohta kotihin
     66  niin Kaarlo isännälle
     67  puhkesi sanoihin:
     68  000
     69  Surmaatte tyttärenne
     70  jos ette suostu vaan
     71  ja sallia voi meidän
     72  rakkauden liittohon.
     73  000
     74  Mä lähden täältä poies en täällä olla,
     75  enkä sille mitään taida
     76  jos Luoja köyhäks loi.
     77  000
     78  Mun tänne maailmahan ei rikkaudess',
     79  vaan mulla kaikki onni on
     80  mitä maailmassa tavataan.
     81  000
     82  Isäntä tästä kovin miettien arvelee,
     83  sillä parhaiten oli Kaarlo ain' häntä palvellut.
     84  000
     85  Vaan ylpeytensä voitti hän lausui Kaarlolle:
     86  en anna tytärtäni sä täältä erkana. =e
     87  000
     88  Nyt surumielin lähti
     89  toi Kaarlo astumaan
     90  jäähyväisiä jättää
     91  ei Elinalle saa.
     92  000
     93  Vaan kuitenki hän toivoi
     94  viel' aikaa parempaa,
     95  että vielä ehkä Elinan
     96  hän omaksensa saa.
     97  000
     98  Kun pari virstaa oli
     99  hän ehtinyt kulkea,
     100  niin punertava hohto
     101  näkyypi takana
     102  000
     103  Hän kääntyi katsomahan
     104  kauhusta kalpeni,
     105  kun Elinansa koti
     106  liekeissä leimusi.
     107  000
     108  Jos Elina raukka
     109  nyt hukut tulehen,
     110  hän huudahti
     111  ja kiiruusti rientäen
     112  000
     113  Paloa kohten
     114  juoksee luo rakastettunsa,
     115  mi ehkä tällä hetkellä
     116  siel onpi vaarassa.
     117  000
     118  Päivällisellä siellä
     119  oltiin parhaillaan,
     120  kun huuto tämä kuuluu
     121  tuli on valloillaan.
     122  000
     123  Ja hämmästyksissänsä
     124  he ei muista Elinaa
     125  mi vintti kamarissa
     126  viruupi sairaana.
     127  000
     128  Vasta kun huudollansa
     129  hän tästä ilmoittaa,
     130  niin väki kauhuissansa
     131  rupeaa parkumaan.
     132  000
     133  Vaan liekit hirmuisesti
     134  sillä välin laajenee,
     135  ja Elinan hätähuudot
     136  sydämiin tunkeutuu.
     137  000
     138  Vaan liekkeihin ei tohdi
     139  miesväestä yksikään
     140  mut' on tuo ken mi
     141  näyttääpi rientävän.
     142  000
     143  Se Kaarlo on hän tulee
     144  kuin myrsky tuuli vaan
     145  huudoista huolimatta
     146  liekkeihin suorastaan.
     147  000
     148  Nyt vasta isännälle
     149  tuo nuorten rakkaus selkeni,
     150  ja kadutti häntä
     151  jo oma ankaruus.
     152  000
     153  Vaan Kaarlokin jo tulee
     154  Eliina sylissään
     155  sen laski isäns' tykö
     156  nurmelle lepäämään
     157  000
     158  Sanoi: tässä on tyttärenne
     159  jonka vaarasta pelastin
     160  siis lähteä nyt täytyy,
     161  hyvästi armaani.
     162  000
     163  Vaan Eliina pyörtyneenä
     164  ei voinut vastata
     165  ei sanaakaan voi lausua
     166  armaansa erohon.
     167  000
     168  Ja kaikki hämmästyivät
     169  ett' jokohan kuolema
     170  nyt saaliksensa otti
     171  rakkahan Elinan.
     172  000
     173  Vaan Eliina jo sitten
     174  aukaisi silmänsä
     175  ne loistivat kuin tähdet
     176  nyt kohti Kaarloa:
     177  000
     178  Oi armaani hän lausui
     179  me emme milloinkaan,
     180  kuulkaa nyt omaiseni
     181  eroa toisistaan.
     182  000
     183  Silmistä isännänki
     184  kyyneleet loistaapi,
     185  hän Kaarlon käteen tarttui
     186  ja hälle lausuupi:
     187  000
     188  Oi Kaarlo anteeks' anna
     189  mun ankaruuteni,
     190  sun tyttäreni ompi
     191  ijäti omasi
     192  000
     193  Koska Elina nyt kuuli
     194  tämän isänsä lausehen,
     195  se korvihinsa soi
     196  kuin ääni kanteleen.
     197  000
     198  Mutt' itkuun puhkeaapi
     199  kun näkee kotonsa,
     200  mi rakas on hänelle
     201  edessään porona.
     202  000
     203  Vaan isä lohduttaapi
     204  elä sure Eliina
     205  viell' mul on omaisuutta
     206  ja voimaa Kaarlolla.
     207  000
     208  Hän kodin sulle luopi
     209  uuden ja kaunihin
     210  ja tää rangaistus mun oli,
     211  oi lapsi armahin.