skvr01214620
Viena — Kontokki
Meriläinen, Heikki
1889
Lehmä päästetään metsän peitosta siten, että tehään yksikantaisesta lepästä kurikka ja kolme naulaa, ja tietäjä menee sen emännän kanssa mehtään, jonka lehmä on kateissa. Siltä tieltä, jota myöten se kaunnut lehmä on mennyt metsään, nostetaan yli tiestä menevä puun juuri koholle, siten että sen alle pistetään sen leppä naulan kärki ja metsään päin lyyvään sillä leppäkurikalla sitä naulaa, ja kuin on saanut koholle, niin sitoo punasta lankaa siihen juureen ja kysyy emännältä että: | ||||
2 | "Mitä sinä hait ?" | |||
Emäntä sanoo: | ||||
4 | "Sinä siinä, minä tässä, vaan lehmijäni -", | |||
tahi jos yksi on kateissa, sanotaan: | ||||
6 | "Lehmääni etsin." | |||
Tietäjä sanoo: | ||||
8 | "Tästä ne tulee kuin kutsut." | |||
Sittä emäntä sen juuren alati kutsuu kolme kertaa niitä kaunneita lehmijään ja kutsuissaan sanoo niitten nimet. Sittä mennään metsään päin toiseen ja kolmanteen paikkaan. Kolmessa kohti tehään aivan samalla tavalla kuin tässä ensimäisessä. Viimmestä naulaa lyötessään lukee että: | ||||
10 |
Ken on Kirjon1 Kk:ssa pieni alkukirjain. kiini pannut,
|
|||
11 | Karjon kaareen sitonut, | |||
12 | Halikin vesi hakoon? | |||
13 | Mielikki, metsän kultanen, | |||
14 |
5 Päästä Kirjo1 Kk:ssa pieni alkukirjain. kintereestä,
|
|||
15 | Karjo kaaresta keritä, | |||
16 | Hailikki vesi havosta! | |||
17 | Annan kullat kuun ikäset, | |||
18 | Annan ainuat hopejat, | |||
19 | 10 Tapijolle kultaiselle, | |||
20 |
Tahi Mielikille1 Kk:ssa pieni alkukirjain. metiselle.
|
|||
Sittä vuoltaan hopejaa muurais kekoon ja kurikka hauvataan sinne uhriksi, niin löytyy lehmät. | ||||
1
Kk:ssa pieni alkukirjain. |
The similar poems were computed automatically using an optimized weighted alignment algorithm (Janicki, 2022) on sequences of verses.
SKVR I4 1090. | 18 % |
|
SKVR I4 1463. | 15 % |
|
SKVR I3 1789. | 14 % |
|
SKVR I4 1862. | 13 % |
|
JR 24630 | 13 % |
|
SKVR VI2 6500. | 12 % |
|
SKVR II 929. | 11 % |
|
SKVR I3 1790. | 11 % |
|