| |
Pellon kiroista päästö.
|
|
| | Pelto, jonka luultiin piloissa, se on: pahan suopain kirouksissa olevan,
kierrettiin kolme kertaa ympärinsä. Kiertämään lähtiessä nykästiin pellon
pohjoisnurkasta aidasta aijas, että siitä reiästä pila pääsisi menemään
matkoihinsa. Kun ensimäistä kertaa lähdettiin kiertämään, niin piti
sanottaman: |
|
|
3 |
Pilan pitää lähteä pois pellosta siihen kun minä ympäri pääsen!
|
|
| | Toista kertaa lähtiessä piti sanottaman: |
|
|
5 |
Siihen pitää puhistua pellon kuin aurinko nousee, ja jos ei ole niin: minä
katkasen päätä kaulaa!
|
|
| | Kolmatta kertaa lähtiessä: |
|
|
7 |
Ja minä vielä lähen tarkastamaan, josko paha on pois mennyt. Sen pitää olla
vissiin puhas siihen kuin kaste maahan karisee, ja jos ei ole niin, minä
katkasen pään ja kaulan poikki.
|
|
| | Kiertäjällä piti oleman muassa ensinkin sammakko sidottuna
yhdeksä[n]säisellä punasella langalla rautalapion varren juureen. Sammakko piti
niin sidottaman, että se oli lapion terän päällä. Sitten piti olla muassa
toiseksi kolmesta yksijuurisesta (alkuperäisessä kokoelmassa sanotaan: "
kantasesta") lepän vesasta otettu korttelin pituinen ja sormen paksunen
pökäle. Vesojen juurelle, josta ne otettiin, piti vuolastaman kolme kertaa
hopioota itsekunkin juurelle, ja sen lisäksi piti kerta kunkin vesan juurella
luettaman Isä meitä, päätössanoja vaille. Kolmanneksi piti olla muassa
suuremmasta lepästä ruumiinarkun muotoinen teos. Sen puun kannon juurelle,
josta se otettiin, piti ottaissa vuolastaman 3:masti hopiota, ja Isä meitä
luettaman 3:masti, päätössanoja vaille. Neljänneksi piti olla 2 rautanaulaa ja
yksi semmoinen nuppineula, jota ei oltu vaatteessa pidetty, vasara, puhdasta
liinariepua palanen ja kaksi onkea. |
|
| | Viidenneksi piti otettaman seula ja siihen kolmen huoneen lakasta multaa
kolmesta kohti kustakin lakasta, ja joka otolle piti luettaman Isä meitä,
samate päätöstä vaille. Lopuksi piti vielä olla keritsimet semmoiset, joilla
oli leikelty ruumiin liinoja. Muutoin itsensä kiertäjän jaloissa piti olla
toinen lahet sisällä, toinen kengän varren päällä. - Kun oli kierrostoimi
täytetty, otti kiertäjä tunnetut kalikat käteensä erinäisellä huomiolla ja
alkoi loihtoa: |
|
|
10 |
Nouse maasta oras nokinen
|
|
|
11 |
Tulisesta turppahaasta!
|
|
|
12 |
Kiero laiho kasvakoon
|
|
|
13 |
15 Ylite katehen mielen,
|
|
|
14 |
Pahan suovan mielen päite!
|
|
| | Pätkä piti loihottaman kolmeen kertaan. Kun se oli päättynyt, käärittiin
sammakko sillä punasella langalla ja pantiin mainittuun leppäarkkuun. Arkkuun
pantuna pistettiin sammakon runkoon vasemman rinnan kohdalle tunnettu neula,
joka vasaralla lyödiin[!] läpitse. Sitten pantiin arkku kiini ja naulattiin
muassa olleilla nauloilla. Sitten kaadettiin multa seulasta peltoon ja
sanottiin: |
|
|
16 |
Minä katkon päätä kaulaa kaikilta toukilta.
|
|
|
| |
|