| |
Mooseksen lähde.
|
|
| | Monet Koiviston vanhukset muistavat vielä kuulleensa mummonsa ja vaarinsa
kertoneen, että Koiviston pitäjän kirkko on ennen sijainnut Kurkelan kylän
kohdalla olevassa pienessä saaressa, josta sen vihollinen ison vihan aikana
poltti ja hävitti maan tasalle. Kun rauha tehtiin, rakennettiin uusi kirkko
Kirkkosaareen, josta sen kuitenkin ukonilma poltti. Sitten eivät koivistolaiset
enää rakentaneet kirkkoa saarelle, vaan nykyiselle paikalle, mantereelle. |
|
| | Mooseksen lähde sijaitsee tuon Koiviston ensimäisen kirkon paikan
läheisyydessä, mantereen puolella Kurkelan kylässä. Lähde on Myllyojan lähellä.
Oja virtaa etelästä pohjoista kohden, niinkuin muidenkin vanhojen uhrilähteiden
vesi. Tästäkin lähteestä haettiin vanhojen tarinoiden mukaan kirkasta vettä
lääkkeeksi moniin tauteihin. |
|
| | Eräs vanha nainen kertoi, että kun hän pienenä tyttönä oli sairastunut
pelästymisestä, vanhat neuvoivat häntä: "Ota ihan uusi astia, mitä ei ole
missään vielä käytetty, ja mene Mooseksen lähteelle, ota vettä lähteestä ja
sano: |
|
|
5 |
Lähde, lähde, lainaa minulle vettäsi!"
|
|
| | Kun sitten olet tuon sanonut ja veden ottanut, niin heitä lähteeseen
hopearaha. Sitten juo vettä astiasta, mutta älä juo kaikkea, vaan loppua vettä
pyöritä pääsi ympäri astiassa myötäpäivään ja käänny itse selin lähteeseen, ja
selin ollessasi viskaa tähteeksi jäänyt vesi takaisin lähteeseen sanoen. |
|
|
7 |
Se paha tauti, joka minussa oli,
|
|
|
8 |
On tänä päivänä lähtenyt pois!
|
|
| | Tämä taika lähteellä piti tehdä keskellä yötä eikä ketään saanut olla
läheisyydessä näkemässä. - Nainen kertoi parantuneensa, vaikka ei tiedetä oliko
se lähteen ansiosta vai muun, sillä hän käytti muitakin lääkkeitä. |
|
| | Muuan vanha mies taas kertoi samasta Mooseksen lähteestä, että kun hän oli
pikku poika, niin hänen äitinsä aina lähetti hänet hakemaan vettä lähteestä
pulloon ja kun vesi oli otettu, piti lähteeseen viskata hopearaha. Kun sitten
lasten hampaita särki, piti tuota vettä ottaa suuhun ja sillä huuhdella, niin
hammastauti lakkasi. |
|
| | Mies lisäsi nauraen, että kun hän poikana oli vienyt lähteeseen monta
hopearahaa, alkoi häntä suuremmaksi tultuaan harmittaa nuo rahat, ja hän meni
niitä etsimään. Mutta vaikka hän miten olisi haronut, ei niitä löytynyt, Lähde
oli ne niellyt. |
|
| | Muuan toinen vanha nainen kertoi myös hakeneensa Mooseksen lähteestä vettä,
kun silmät olivat kipeät, ja hänkin heittäneensä lähteeseen hopearahan. |
|
|
| |
|